Mitä minulle kuuluu?

Minerva pääsiäisenä 2016

Tarkoitushan ei ole ollut pitää taukoa, mutta nähtävästi en ole kirjoittanut tänne vuoteen. Pyydän anteeksi. Kulunut vuosi on ollut toimintaa täynnä. Olen kirjoittanut ylioppilaaksi, saanut työpaikan ja muuttanut omaan asuntooni yli 700 kilometrin päähän kotoa. Olen nyt asunut "uudessa" kodissani yhdeksän kuukauden ajan.

 Nyt herättäessäni blogin uuteen uskoon olisi tarkoitus myös laajentaa blogin teemaa. Hevosista tulee edelleenkin postauksia, mutta tulen postaamaan myös lifestylesta ja pikku prinsessastani Minervasta.

Mainitsinkin jo prinsessani, tai oikeastaan peikkoni. Minerva on minun norjalainen metsäkissani. Hän on syntynyt jouluna 2015 ja muutti luokseni pääsiäisenä 2016. Minerva on ihana neiti: pirteä, utelias ja sosiaalinen. Hän on aina mukana menossa. Jos olemme eri huoneissa, se on hämmentävää ja epänormaalia. Iltaisin katsoessani televisiota Minerva makaa aina sohvalla jalassani kiinni.

Unelias pääsiäinen 2016

Tauko sillalla

Olen käynyt etelään muuttoni jälkeen todella vähän ratsastamassa. Hetken aikaa kävin hoitamassa lämminveristä ja nuorta shetlannin ponia, mutta se on jäänyt. Ratsastan tällä hetkellä Scanarabilla aka Millcreek Ranchilla. Paikka on mahtava, mutta pienen tauon jälkeen on todella hankalaa istua täydellisen rennosti. Muutenkin quarterit, arabit ja quarabit ovat äärimmäisen herkkiä, mikä tekee ratsastamisesta vaikeampaa.

Kävin kesällä kolme kertaa kotona ja tottakai vierailin, joka kerta Huminalehdossa. Kiitos Johannan, pääsin aina ratsastamaan ihanalla Ceralla. Olin myös yhtenä päivänä Johanna hevosenhoitajana, kun hän kävi Ceran kanssa kisoissa.

Ei voisi kuvitellakaan tämän hevosen olleen vuosi sitten ratsastettaessa kuin kirahvi.

Cera-neiti <3

Eläinten ohella myös musiikki on minulle erittäin tärkeää. Kesällä tulikin kierreltyä festareita jonkin verran.

 "Thank you, for keeping live music alive!" 

"Kiitos, kun pidätte elävän musiikin elossa!"

~ Tony Kakko

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka ostaa levyjä. Levy kokoelmani on suuri ja suurenee jatkuvasti. Käyn myös keikoilla/festareilla ja ostan bändipaitoja yms. bändin omilta ständeltä sekä heidän nettikaupoistaan, taatakseni rahojen menevän bändille, eikä jollekkin jälleen myyjälle. En harrasta piraattimusiikkia vaan kaikki kuuntelemani musiikki on lähtöisin CD-levyiltä ja Spotifysta. Joskus tulee kuunneltua myös radiota ja musiikkia YouTubesta, mutta en ikinä lataa musiikkia netistä.

Kesällä tuli nähtyä toinen toistaan mahtavampia bändejä ja koettua upeita hetkiä entisten ja uusien kavereiden kanssa sekä portin ulkopuolella sekä eturivissä seisten. Sillä mikäs sen parepaa kuin sekoilla eturivissä bändin soittaessa rakastamaasi musiikkia vain metrien päässä sinusta.

Kesään mahtui kolmet festarit ja yksi keikka (vai liekö minifestarit). Tuli todistettua Iron Maidenin keikkaa ensimmäistä kertaa eläessäni. Lämppäritkin olivat Hämeenlinnasssa loistavia. Raven Age oli positiivinen yllätys ja Amon Amarth on ollut mielesäni ihan hyvä bändi vuosia, mutta nähtyäni sen livenä... Huh, huh... Se bändi meni suoraan sydämmeeni, loistava! Stratovarius nähtiin kahdesti. Strato on siinä jännä bändi, että olen nähnyt ne kymmenkunta kertaan, enkä ole koskaan mennyt vartavasten heitä katsomaan. En valita hyvä bändi, tosin Hunting High And Lown ei tarvitsisi kestää kymmentä minuuttia ja tuhota yleisön äänihuulia, muuten ihan nappiin vetävät. Sonata Arcticakin tuli kahdesti nähtyä, kerran akustisesti ja kerran sähköisesti heidän erikoiskeikallaan Kemissä. Ei voi kyllä muuta sanoa kuin, kyllä ne Sonatan pojat jaksavat ilahduttaa keikasta ja vuodesta toiseen.

Sonata Arctica "I Have A Right" Satama Open Air 2016
Kuva: http://www.rokkineuvos.fi/422493302

Jos seuraavaksi kertoisin tämän kesän bändeistä, joista en niin välittänyt ja säästäisin parhaimman bändin hypetyksen viimeiseksi.

Kesän ensimmäisellä festarilla tuli todistettua erästä kouvolaista pikku bändiä, jonka nimeä en muista. Koko keikan ajan ääni ampui niin hyvin yli, ettei eturiviläiset saaneet sanoista selvää. Bändi veti hyvin, mutta laulaja vaikuitti jotenkin ylimieliseltä lavalla. Dislike. Nappasin bändin heittämän paidan ja sain heiltä myös levyn, johon pitää tutustua ensivaikutelman hieman hellittäessä.

Samoilla festareilla esiintyi myös Tarja Turunen, alkuun ajatelin poistuvani eturivistä hänen aloittaessa, sillä en ole hänen musiikkinsa ylin ystävä. - Kuuntelen hänen aikasta Nightwishia, mutta en silti oikein pidä hänen oopperalaulustaan. Liian korkeaa minun makuuni. Nightwish on Nightwsih ja hyvä, ihan sama kuka heidän historiansa kolmesta naislaulajasta puikoissa onkaan. - Päätin kuitenkin kuunnella ensimmäisen biisin ennen kuin teen päätöksen. Sen hän veti Ilari Hämäläisen kanssan ja biisi oli hyvä, koska Hämäläinen oli laulamassa. Jäin kuin jäinkin eturiviin ja seuraava hyvä biisi olikin vasta setin viimeinen "Far Over The Hills And Far Away", jonka Turunen veti herra Timo Kotipellon kanssa.

Kesän toiset festarit aka Jalometalli. Menin sinne ainoastaan pääesiintyjän takia, mutta silti avoimin mielin. Ensimmäinen päälavalla esiintynyt bändi Kalmah ei herättänyt kiinnostusta, Hauntedia ja At The Gatesia olisi ollut mukava keskittyä paremmin kuuntelemaan, mutta keikat menivät pälyillen heti takani vellovaa moshpittiä, josta joku aina tasaisin väliajoin hyppäsi päälleni runnoen minut kaidetta vasten. Rintakehäni oli mustana viikon verran ja jalkani, jota eräs avulias pittiläinen potkaisi, turposi hieman ja mustelma katosi vasta kolmen viikon kuluttua. No jaa, tekevälle sattuu. Ihan normi festari kolhuja.

Sitten Satama Open Air. Voi Satama, Satama... Olisin voinut jättää tulematta, jos kyseessä olisi ollut joku muu bändi kuin Sonata Arctica. Kuuntelin ensiksi korvat verillä Sannin ininää ja hänen puheitaan rakkauden pyssyistä (WTF?!), minkä jälkeen siirryin eturiviin vain nähdäkseni Roope Salmisen ja koirat... tai ehkä ei. Sanni on jopa hyvä verrattuna Salmiseen ja koiriin. Olin varma että pääni räjähtää. Onneksi Sonatan lämppäri DJ Snädi onnistui nostaa tunnelman kattoon, taivashan oli kattonamme. DJ Snädistä sen verran, että hän on rockDJ ja soittaa musiikkia suoraan levyiltä. Arvostan!

"All alone, a man with his gun
Wanders into the wild
Track you down, you can’t hide
Once he’s on to your trail"

~ White Death - Sabaton

Ja viimeisenä Sabaton. *kumarrus* Jos jonkun bändin musiikkia rakastan niin Sabatonia. Minulla oli kesällä kunnia nähdä kaksi heidän keikkaansa eturivistä. Iron Maidenin lämppärinä ja Jalometallissa illan pääesiintyjänä. Kaksi todella erilaista settiä. Toinen lyhyt ja nopeatempoinen (silti mahtava) ja toinen kunnon pitkä setti, pyrot, tankki, paljon mahtavia biisejä. Perehdyn jokus paremmin siihen, miksi rakastan Sabatonia, mutta sanotaan nyt, että se bändi ja heidän musiikkinsa on parasta mitä olen koskaan nähnyt tai kuullut. Loistavan energinen bändi, josta huokuu rakkaus musiikin esittämiseen. Edelleenkin saan kylmiä väreitä muistellessani Jalometallia he soittivat yhden ehdottomasti parhaista biisestä tässä maailmassa "Cliffs Of Gallipoli". Tässä jonkun kuvaama video kyseisestä biisistä: https://www.youtube.com/watch?v=m-wWIseQu9A. Pyroja ja pyroja <3 "You wanna burn some mosquitoes to death?!" "YEAH!" Perfect, I love it.

Jätkien kanssa Iron Maidenia ja Sabatonia odotellessa, voi vaikka poseerata kameralle.
Kuva: Lasse Arkela / Live Nation Finland
http://www.mtv.fi/viihde/musiikki/artikkeli/kuvat-heviletteja-ja-pirunsarvia-tallainen-fanilauma-odottaa-iron-maidenia/5968244