Pihamaamaastoilua

Tänään oli pitkästä aikaa mahtava ilma. Ei tuullut, eikä ollut paukkupakkasia. Olin illalla pyytänyt ystäväni Alisan, joka myös ratsastaa Huminalehdossa, mukaani. Aloitimme päivän karsinoiden siivouksella ynnä muulla työn teolla. Siinä töidän lomassa kerkesimme hieman valokuvailemaa ja lopulta haimme hepat ja lähdimme ratsastamaan. Johanna haki kameran ja tuli kuvaamaan.

    Oli kyllä mahtava ratsastaa kunnolla pihalla pitkästä aikaa. Viime aikoina on voinut vain kävellä, kun on ollut niin kylmä. Kävimme ensksi ratsastamassa läheisellä hiekkatiellä, josta sitten hakeuduimme pellolle. Lenni ei suostunut laukkamaan hangessa, joten lähdimme laukaamaan kentälle.

    Minun on ollut hieman hankala saada Lenni laukkaamaan kunnolla. Laukka ei ole joko pyörinyt kunnolla tai sitten Lenni on painanut makkarana eteen päin. Nyt, omaksi yllätyksekseni, heppa kulki muodossa ja liikkui tarmokkaasti. Ei voi olla muutakuin tyytyväinen itteen ja heppaan.

Ratsastakaame yhdessä, vaikka auringon laskuun

Hops, ylämäkeen

Alisa ja Kata-poni

Tahtoessaan mahtavan näköinen papparainen.

Parasta seuraa mitä vain vois toivoa <3

Kommentit ovat tervetulleita. :)

Viime viikonlopun paukkui pakkaset, perjantain ja sunnuntain oli -27, mutta silti tämä hullu meni ratsastamaan.
   En todellakaan ole talvi-ihmisiä, koko ajan palelee ja sormeni ovat jäässä. Toisaalta, kun on tilaisuus ratsastaa, lähden vaikka olisi sää mikä hyvänsä. Pakkasilla mielestäni ehdottomasti mukavin vaihtoehto on mennä ilman satulaa. Yllätyn joka kerta uudelleen kuinka mukava ja lämmin hepan selkä voi olla.
   Perjantaina menin Negralla. Se oli ensimmäinen kerta, kun menin sillä ilman satulaa. Olen monesti istuskellut Negran selässä ilman satulaa, ja huomannut toppahousuni erittäin liukkaiksi, joten laitoin selkään huovan ja ratsastusvyön (vyön, johon voi kiinnittää halutessaan jalustimet. En laittanut).
   Käveleskelimme kentällä ja tutkimme istummekko keskellä hevosta ja kallistummeko kulmissa tai volteilla.
Loppu tunnista rentouduimme, istuimme tai makasimme hevosten selässä ja keskityimme omaan hengitykseemme. Itse torkahdin Negran takapuolen päälle. Siinä makoillesssani, heilutin jalkoja Negran lapojen vieressä. Se alkoi peruuttamaan. Jalkojen heiluttaminen lapojen vierellä tarkoittaa 'taakse päin'.
"Hei, rouva... Vou. Eih... Vou, Negra. Pysähyhän. Voouu." Poni pysähtyi ja katsoi minua kysyen "Eikö se ollutaan peruutus?" "Anteeks, Negra. Mie vähän värkkään täällä." Poni kosketti kenkääni turvallaan ja kurkottauduin rapsuttamaan sitä. Poni huokaisi ja kääni päänsä pois. Sen jälkeen se ei enää liikkunut.

Kuva alku talvelta. Mie ja Negra

Sunnuntaina tein tallit kuten normaalisti ja sitten lähdimme Johanna (tallin omistajan) kanssa ratsastamaan. Liikutimme Pilkun ja Lennin. Itse ratsastin Lennillä, ja toki ilman satulaa. Olen viime aikoiina mennyt sillä enemmän ilman satulaa kuin satulalla. Lennille tosin häätyy laittaa huopa selkään. Tiedän vain yhden, joka pystyy istumaan sen kovassa selässä.
  Kävelimme hetken kentällä ja sitten lähdimme maastoilemaan pihamaalle.
  Huminalehtoon on rakennettu polku, joka kiertää koko tilan ympäri, hyödyntäen viereistä hiekkatietä. Lenkin kiertäminen on kivaa vaihtelua itselle ja hevoselle. Voi ratsastaa pellolla, laukata ylämäkiä tai kulkea puiden siimeksessä.
   Lennin kanssa köpöttely on, pakko myöntää, mahtavaa. Kun alla on oikia kunnon suomenpolle.

Ensimmäinen postaus

Jos tämä blogin polkaisisi vaikka kunnolla käyntiin. Otan tavaksi kertoa omasta ratsastustunnistani/muista ratsastus kerroista. Kerron mikä meni hyvin ja missä olisi parantamisen varaa. Ilmaisen myös mikä olisi ollut oikein englantilaisessa ratsastuksessa, mutta jostain syystä väärin lännenratsastuksessa. Pyrin kertomaan tarkasti mitä tein, ja teinkö oikein vain olisinko voinut tehdä jotain toisin.


Ratsastustunti alkaa periaatteessa jo ennen hevosen selkään nousemista. Jos näen, että hevonen jännittyy harjatessa tai säikkyy jotain taluttaessa talliin, asennoidun itse rauhalliseksi ja pyrin rauhoittamaan omalla kehollani ja mielelläni myös hevosta. Keholla ja mielellä tarkoitan, että käyttäydyn rauhallisesti ja teen kaiken hivenen verkkaiseen tahtiin. Mutta kuitenkin itse ei saa odottaa, sitä että hevonen reagoisi johonkin, silloin se todennäköisemmin reagoi. Saatan myös rauhoitella hevosta omalla äänelläni, puhelemalla sille harjatessani.
   Tänään oli tuulinen päivä, tuulessa on jotain mikä saa Negran hieman hereille ja jännityneemmäksi kuin yleensä. Hyvin vähän, mutta silti sen verran, että eron huomaa selvästi. Negra oli tallissa hyvin rento, meinasi jopa parii otteeseen nukahtaa.
   Ulos päästyämme huomasin tuulen vain yltyneen, hengitin syvään ja yritin rentoutua. Negra viime talvena piti minulle eräänä tuulisena iltana semmoisen näytöksen, että jännittyneenä kippasin alas. Tuoli, miltä nousemme selkään, oli jäänyt pellolle, joten nostin toisen tuolin aidan toiselta puolelta. Negraa hieman pelotti ihmeellinen tuoli, joten se alkoi pakittamaan. Siinä vaiheessa pysähdin, "Negra, ei se sua syö. Joo-o, rakas. Rauhotuu... Hyvää..." puhuin Negralle matalasti. Negran pysähtyessä laskin tuolin aidan päältä maahan. Negra katsoi tuolia hetken, huokaisi. Tilanne oli ohi. Poni ymmärsi minkä olin nostanut pimeydestä sen eteen ja rauhoittunut.
   Ratsastustunneillamme ei ole mitään varsinaisia aiheita. Yritämme aina keksittyä hevoseen (olla läsnä, ei vain matkustaa ja keskityä koko ajan siihen mitä on tekemässä) ja löytää hevosen tahdin (rytimin: Miten se liikkuu? Miten hevonen kävelee, ravaa ja laukkaa? Missä järjestyksessä jalat osuvat maahan?)
   Negran kanssa läsnäolo on tärkeintä, jos ei ole läsnä poni toteaa, että ihan sama ja menee minne haluaa. Vaikka ei osaisi kunnolla ratsastaa, Negra kulkee jos ratsastaja on läsnä. Läsnäolon oppii vähitellen, ei minulla ollut mitään hajuakaan läsnäolosta, kun Negralla ensimmäistä kertaa menin (pari vuotta sitten). Se tunne, kun huomaa sen eron ollessaan läsnä kuin poissaoleva. Se on hyvä tunne, ja siinä kyllä huomaa eron.
 Tehtäväksi saimme loivan kiemuran. Piti ratsastaa ravissa, lyhyellä sivulla (kun siltä tuntui) siirryttiin käytiin, nurkan jälkeen ratsastettiin kentän keskellä olevien tynnyreiden välistä kohti seuraavaa nurkkaa, sitten taas lyhyellä sivulla raviin. Muuttelimme käynti ja ravi pätkiä tehtävän aikana. Meille muistutettiin koko ajan, että ei ole tärkeintä tehdä siitymiä oikeissa kohdissa, vaan tehdä niin että hevonen kuuntelee. Itse teen yleensä vielä lisäksi muutamia pysähdyksiä, Negran mielenkiinto pysyy yllä kun on tarpeeksi vaihtelevia tehtäviä.
   Huomasin lopputunnista tämän Negran mielenkiinnon katoamisen. Ratsastimme käyntiä pääty-ympyrällä vähitellen Negraa alkoi kyllästyttää ja se yritti poistua ympyrältä. Voimensin ulkopohjettani ja nostin hivenen sisäohjaa ylös, niin palauduimme reitillemme. Vaihdettuamme suuntaa, huomasin auton ajavan läheisellä tiellä. Katsoimme Negran kanssa molemmat autoa. Siinä samassa Negra otti sivuloikan ja lähti laukkaamaan. Istuin jo valmiksi syvällä satulassa, painoin kantapääni alas. "Voou, Negra. Voou. Rauhotuppa." Nojasin vielä hieman taemmas ja otin pidätteen ohjista, jolloin Negra pysähtyi. Tämän välikohtauksen jälkeen aloin ratsastaa pieniä voltteja ja ottaa lyhyitä ravipätkiä, mielenkiinnon ylläpitämiseksi.
  Normaalisti Negra pysähtyy reippaastakin laukasta painamalla kantapäitä kohti maata ja nojaamalla hieman taaksepäin. Minun olisi pitänyt Negran säikähtäessä ottaa toisesta ohjasta kiinni ja kääntää ponin pää jalkaani vasten. Olen harjoitellut tätä useasti, mutta tarvitessa sitä, en vieläkään muista sen olemassa oloa/ymmärrä käyttää sitä.

Oikealla me