En kirjoittanut viime viikon tunnistani mitään, koska mielestäni siitä oli niin hankala kirjoittaa. Nyt tämän viikon tunnista on vielä hankalampi kirjoittaa. Molemmilla tunneilla minulla oli se sama ongelma.
Näin alkuun sanon, etten halua pudota. En hevosen selästä, en tuolilta, en mistään. Se on vain niin. Kaikkihan tietävät, että hevosen selästä joskus tulee ala. Itsekkin olen tullut useasti, mutta siihen on jäänyt se jännityneisyys. Tulenko alas vai enkö. Joidenki hevosten kanssa on helpompaa kuin toisten.
Olen kirjoittanut Negran kärttyämisestä (joka johtuu vain minusta itsestäni, ei ponista). Itse en aina ole niin rento silloin kuin haluaisin. Eilenkin laukan nostoissa Negra alkoi suihkimaan ylös ja vähän joka suuntaan. Ei sillä Negran pukit ovat pieniä, mutta itseä hermostuttaa, joten satulaan ne tuntuvat isoilta.
Siinä sitten aikani yritin koota itseni ja saaha edes yhden kunnolla onnistuneen laukkapätkän. Kunnolla onnistuneella tarkoitan sitä, että kumpikaan, ei Negra enkä minä, "kyselisi" mennääkö me eteenpäin vai ei. Ja sitä, että minä sanon milloin on käynti, ei se että hevonen päättää. Lopulta se tuli sieltä, lukemmattomien "taisteluiden" jälkeen. Jos nuo "taistelut" kuvasi, englantilaista ratsastusta harrastavat eivät näkisi siinä mitään erikoista (en halua väheksyä teitä, mutta se on tosi). He näkisivät vain pukittelevan hevosen ja ratsastajan joka pitää satulan nupista toisella kädellä kiinni. Niistä joskus myöhemmin lisää.
En osaa komentaa tarvittaessa Negraa tarpeeksi kovasti. Tai osaa, en halua. En halua pukkeja. Minun pitäisi napauttaa ponia ohjan päällä, eli sama asia kun napauttaisin raipalla. Mutta en tee sitä ja saan aina vain uudelleen pukkeja. Jos sen saisi tehtyä muutaman kerran kysely loppuisi. Toisaalta meillä menee useasti myös todella hyvin.
Olen ratsastanut nyt kaksi viikkoa yhdellä kädellä. Ja kyllä me yleensä ratsastamme "normaalilla tavalla" eli kahdella kädellä. Joskus kuitenkin vaihtelun vuoksi menen yhdellä kädellä. Se myös pakottaa käyttämään enemmän jalkoja ratsastettaessa. Nyt ajattelin pitää itselleni kuukauden jaloilla ohjaus reenin. Ei se niin hankalaa ole, kun muistaa, etteivät jalat oikeastaan ole ainoat joilla ohjataan.
Ohjilla kosketetaan hevosen kaulaa käännyttäessä, jalkoja käytetään käännyttäessä, mutta hevonen ei käänny ellei maha käänny. Maha on ratti. Okei nyt kaikki ihmettelevät "Maha?! Missä katse?" Kun kääntää sievästi mahaa kaarteessa, myös katse siirtyy, ja se siirtyy tarpeesi. Päätä ei tarvitse erikseen kääntää.
Negra toimii todella hyvin, kun se saa työskennellä pitkällä kaulalla ja kukaan ei vaikuta sen päähän mitenkään. Toinen asia missä Negra on hyvä on jog. Hidasta ravia, semmoista mistä jokainen ratsatuskoulun opettaja huutaa "lisää ravia hevonen nukkuu!" Se on Negran bravuuri. Monissa lännenratsastuskisoissa vaaidaan hitaita askellajeja: jog ja lope (hida laukka), mutta silti liikkeen pitää pyöriä ja rullata eteenpäin. Hevonen ei saa olla puolinukuksissa.
Me myös testasimme nopeus testejä. Ravia pituushalkaisijaa pitkin, seis, rauha, peruutus, rauha, ravia. Rauha tuolla tehtävässä, tarkoittaa, semmosta parin sekunnin aikaa jolloin hevoseen ei vaikuteta laikaan, se saa olla rauhassa. Aina kun onnistutaan tai hevonen yrittää parhaansa se palkitaan. Sisäkädellä käydään silittämässä kaulalta ja kehutaan äänellä.
Negralla on hyvät refleksit ja se on hyvin kevyt ratsastaa joten tehtävä oli kohtalaisen helppo. Ainut ongelma oli oma käteni. Negran päähän (kuolaimettomat suitset) ei saa koskea lainkaan. Pitäisi vain nojata taakseppäin ja heiluttaa jalkoja. Se riittää peruutukseen. Aina ei mene suoraan, mutta se ei haittaa kunhan suunta on oikea. Itse otan hieman ohjasta, joka kerta ja Johanna huomauttaa joka kerta "Ohjat pois. Elä ees koske niihin."
Kommenttit ovat tervetulleita (ja toivottuja) :)
