Ratsastustunti alkaa periaatteessa jo ennen hevosen selkään nousemista. Jos näen, että hevonen jännittyy harjatessa tai säikkyy jotain taluttaessa talliin, asennoidun itse rauhalliseksi ja pyrin rauhoittamaan omalla kehollani ja mielelläni myös hevosta. Keholla ja mielellä tarkoitan, että käyttäydyn rauhallisesti ja teen kaiken hivenen verkkaiseen tahtiin. Mutta kuitenkin itse ei saa odottaa, sitä että hevonen reagoisi johonkin, silloin se todennäköisemmin reagoi. Saatan myös rauhoitella hevosta omalla äänelläni, puhelemalla sille harjatessani.
Tänään oli tuulinen päivä, tuulessa on jotain mikä saa Negran hieman hereille ja jännityneemmäksi kuin yleensä. Hyvin vähän, mutta silti sen verran, että eron huomaa selvästi. Negra oli tallissa hyvin rento, meinasi jopa parii otteeseen nukahtaa.
Ulos päästyämme huomasin tuulen vain yltyneen, hengitin syvään ja yritin rentoutua. Negra viime talvena piti minulle eräänä tuulisena iltana semmoisen näytöksen, että jännittyneenä kippasin alas. Tuoli, miltä nousemme selkään, oli jäänyt pellolle, joten nostin toisen tuolin aidan toiselta puolelta. Negraa hieman pelotti ihmeellinen tuoli, joten se alkoi pakittamaan. Siinä vaiheessa pysähdin, "Negra, ei se sua syö. Joo-o, rakas. Rauhotuu... Hyvää..." puhuin Negralle matalasti. Negran pysähtyessä laskin tuolin aidan päältä maahan. Negra katsoi tuolia hetken, huokaisi. Tilanne oli ohi. Poni ymmärsi minkä olin nostanut pimeydestä sen eteen ja rauhoittunut.
Ratsastustunneillamme ei ole mitään varsinaisia aiheita. Yritämme aina keksittyä hevoseen (olla läsnä, ei vain matkustaa ja keskityä koko ajan siihen mitä on tekemässä) ja löytää hevosen tahdin (rytimin: Miten se liikkuu? Miten hevonen kävelee, ravaa ja laukkaa? Missä järjestyksessä jalat osuvat maahan?)
Negran kanssa läsnäolo on tärkeintä, jos ei ole läsnä poni toteaa, että ihan sama ja menee minne haluaa. Vaikka ei osaisi kunnolla ratsastaa, Negra kulkee jos ratsastaja on läsnä. Läsnäolon oppii vähitellen, ei minulla ollut mitään hajuakaan läsnäolosta, kun Negralla ensimmäistä kertaa menin (pari vuotta sitten). Se tunne, kun huomaa sen eron ollessaan läsnä kuin poissaoleva. Se on hyvä tunne, ja siinä kyllä huomaa eron.
Tehtäväksi saimme loivan kiemuran. Piti ratsastaa ravissa, lyhyellä sivulla (kun siltä tuntui) siirryttiin käytiin, nurkan jälkeen ratsastettiin kentän keskellä olevien tynnyreiden välistä kohti seuraavaa nurkkaa, sitten taas lyhyellä sivulla raviin. Muuttelimme käynti ja ravi pätkiä tehtävän aikana. Meille muistutettiin koko ajan, että ei ole tärkeintä tehdä siitymiä oikeissa kohdissa, vaan tehdä niin että hevonen kuuntelee. Itse teen yleensä vielä lisäksi muutamia pysähdyksiä, Negran mielenkiinto pysyy yllä kun on tarpeeksi vaihtelevia tehtäviä.
Huomasin lopputunnista tämän Negran mielenkiinnon katoamisen. Ratsastimme käyntiä pääty-ympyrällä vähitellen Negraa alkoi kyllästyttää ja se yritti poistua ympyrältä. Voimensin ulkopohjettani ja nostin hivenen sisäohjaa ylös, niin palauduimme reitillemme. Vaihdettuamme suuntaa, huomasin auton ajavan läheisellä tiellä. Katsoimme Negran kanssa molemmat autoa. Siinä samassa Negra otti sivuloikan ja lähti laukkaamaan. Istuin jo valmiksi syvällä satulassa, painoin kantapääni alas. "Voou, Negra. Voou. Rauhotuppa." Nojasin vielä hieman taemmas ja otin pidätteen ohjista, jolloin Negra pysähtyi. Tämän välikohtauksen jälkeen aloin ratsastaa pieniä voltteja ja ottaa lyhyitä ravipätkiä, mielenkiinnon ylläpitämiseksi.
Normaalisti Negra pysähtyy reippaastakin laukasta painamalla kantapäitä kohti maata ja nojaamalla hieman taaksepäin. Minun olisi pitänyt Negran säikähtäessä ottaa toisesta ohjasta kiinni ja kääntää ponin pää jalkaani vasten. Olen harjoitellut tätä useasti, mutta tarvitessa sitä, en vieläkään muista sen olemassa oloa/ymmärrä käyttää sitä.
 |
| Oikealla me |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti