Mie ja Negra <3 Kuva tiistailta |
Onko termit 'ratsata hevosta tunteella'
tai 'ole hevosen kanssa läsnä' tuttuja? Tältä päivältä voin
kertoa hyvän esimerkin.
Olin käyny hevosaitauksessa hetkistä
aijemmin ja huomasin Negran olevan todella likainen. Lähdin siis
hakemaan harjaa tallista, välillä unohduin puhdistamaan
karsinatkin. Kun vihdoin pääsin takaisin laitumelle, Negra makoili
katoksessa. Päivätorkku aika. Hän käänsi päätään ja höristi
korviaan minun saapuessa. ”Ei sun tarvi kaunokainen nousta ylös”,
sanoin sille ja istahdin maahan hänen vierelle. Hän jatkoi
torkkumista minusta häiriintymättä, mutta toinen korva oli koko
ajan suunnattuna minuun. Istuskelin hetken hiljaa sitten ”Negra
tiiätkö, että minua ressaa tosi moni asia ja suurin osa niistä on
ihan turhia...” selitin Negralle minua eniten stressaavista
asioista. Puhuessani poni käänsi päätään ja katsoi suoraan
minuun. Lopetettuani, hän ojensi kaulansa ja kosketti käsiäni
turvallan. Siinä vaiheessa purskahdin itkuun ja tunssin stressini
katoavan.
Hengitin syvään ja kuivasin silmäni.
Negra tarkkaili minua. Katsoin häntä ja hymyilin ”Kaikki hyvin
mamma. Kiitos.” Heti tämän sanottuani Negra nousi ylös ja
pukkasi minua kevyesti otsalle turvallaan. Hän kävi kävelemässä
pienen mutkan muualla ja palasi luokseni. Nousin ylös ja aloin
rauhallisesti harjaamaan häntä. Negra seisoskeli kaikessa rauhassa
paikoillaan. Vällilä kun oma ajatus katkesi, eli en enää
keskittynyt sata prosenttisesti Negraan, hän sievästi tökkäsi
minua turvalla herätten minut taas siihen hetkeen.
Harjastessani viimeisiä pölyjä
Negran pyllystä ajattelin, että seuraavana vuorossa olisi pää.
Siinä samassa Negra peruutti, niin että sen pää tuli kohdalleni
ja laski päänsä alas ja painoin sen syliini. Kuin sanoakseen
”Tässä, ole hyvä”. Itse toljotin ponia hetken hämmennyksissäni,
sillä hän oli toiminut hieman herkemmin kuin normaalisti. Negra
kuitenkin nosti päänsä pois sylistäni ja lähti taas kävelylle,
kuin moittien etten enää keskittynyt. Kohta hän palasi takaisin ja
pään harjaus alkoi. Negra taisi nukahtaa sen aikana niin
tyytyväinen se oli, ja pää päätyi takaisin syliini.
Lopetettuani pään harjauksen hetin
harjan pois. Ja jatkoin Negran rapsuttamista. Mamma rakastaa, kun
sitä rapsuttaa korvan ja otsatukan välistä. Hetken ajan hän oli
tyytyväinen ja sitten hän pyyhkäisi päänsä pois käteni alta,
käveli hieman, eteenpäin ja painoin lapansa minua vasten ”Ai
kainalostako?” kysyin alkaen rapsuttaa sielä. Ponista huomasi
heti, että se oli juuri se oikea paikka. Jonkin ajan päästä se
paikka oli ponin mielestä raavittu. Se kävi jälleen kävelemässä
pienen mutkan ja tuli takaisin luokseni peruuttamalla. Negra peruutti
minun päälle. Heti osuttuaan minuun hän pysähtyi ja katsoi minuun.
En ollut itse liikkunut milliäkään paikaltani, katsoin takaisin
poniin. Hän otti askeleen eteenpäin ymmärten olleensa liian
lähellä. Ja niin mie raavin sitä takapuolesta. Pari kertaa Negra
liikahti hieman saadakseen käteni enemmän kutisevaan paikkan.
Kerran Negra tuli liian lähelle varpaitani, vain parin millin
päähän. Itselleni tuli tunne 'nyt on poni liian lähellä' ja heti
hän reagoi hieman kauemmaksi. Kuin sanoen ”Joo, sori. Mie
siirryn.”
Huomasin kynsien olevan aivan mustana
rapsuttamisesta. Aloin tutktimaan kynsiäni ja Negra peruutti hieman
taaksepäin ja katsoi moittien minua. Ajatukseni taas karkasi. Hän
kosketti minua turvallaan. Ja taas pyyläsi takapuolensa eteeni.
Siinä sitä raapiessani, tallin omistaja ajoi pihaan. ”Negra,
mennään portille.” Nostin harjan maasta ja kävelin portille.
Negra tuli perässä. Hän seisahtui minun vierelleni. Ja yhdessä
katselimme hetken pihalle. Sitten kävelin itse ulos portista. Negra
jäi katselemaan perääni erittäin tympääntyneenä ”juttu jäi
kesken”.
Tämän koko jutun ydin asia on se,
että kun ihminen ja hevonen on molemmat läsnä yhteistyö pelaa.
Eikä tarvitse sanoja, eikä kehonkieltä vaan pelkät ajatukset
riittävät. Sitten kun saa pidettyä tämän yhteyden hevoseen sekä
maassa että satulassa tilanteessa kuin tilantteessa, voi sanoa olevansa tosi hyvä
ratsastaja ja hevosihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti