Eläinten viikko: Minerva

Minerva oli vielä ihan rääpäle
muuttaessaan minun luokse.

Tässä postauksessa olevat kuvat ovat kaikki puhelimella otettuja. Puhelin on yleensä aina mukana ja kamera kaapissa. Parhaimmat hetket tallentuvat siis puhelimeen.

Katzenhof  Minerva on minun rakas norjalainenmetsäkissani. Hän täyttää jouluna vuoden. Minerva on täydentänyt elämääni tavoilla, joihin vain eläin kykenee. Hän on mukana ja tukemassa minua iloissa ja suruissa. Tiedän että jokainen eläintenomistaja voi samaistua siihen. En voi enää kuvitella elämääni ilman Minervaa.

Näin Minervan ensimmäisen kerran reilun viikon ikäisenä ja siitä parin viikon päästä tein kasvattajan kanssa kaupat. Neiti vei sydämeni jo ensi tapaamisella. Kävin katsomassa Minervaa muutaman kerran sen asuessa vielä kasvattajan luona. Uutisia Minervasta ja sen siskoista sain päivittäin, omistajan ollessa työkaverini.

"Oletko lähdössä ilman minua?"

Minerva oli pennuista suurin syntyessään, mutta ajan kuluessa (syntyessään) pienin sisarista kasvoi ohi. Hän on todella siro norskiksi. Vasta viime aikoina on tullut lisää massaa ja rotevuutta, korkeuden ja pituuden kasvamisen sijasta. Turkkikin alkaa vähitellen kasvaa ja tuuheutua.

Minerva on ihmeellinen kaveri, hän ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä ja naurattamasta minua. Väilmatkamme on todella pitkä kun olemme parin metrin päässä toisistamme. Minerva seuraa minua kaikkialle. Kodissamme ainoastaan makuuhuoneessa olen ilman häntä, muissa tapauksissa hän on toinen varjoni.

Minerva näyttää ja kuulostaa aina erittäin surkealta kun lähden pois kotoa ja jätän hänet yksin. Mitään ei ole ikinä tuhottu ja näyttää siltä että yksin ollessaan neiti pääsääntöisesti leikkii, syö ja nukkuu. Aamuisin kun lähden töihin, neiti tietää minun olevan kauan poissa, häntä viuhtoo vinhasti ja konsertti on aikamoinen. Tänään neti jopa piti farkunlahkeestani hampailla kiinni ynisten surullisesti. Sitten kotiin tullessani kuulen jo rappukäytävään Minervan huudon. Ja voi sitä riemua kun astun ovesta sisään. Heti pitää silittää ja ottaa syliin. Eikä sylistä saa laskea pois ennen kuin neiti on sitä mieltä. Eli sylissä tulee oltua 5-60min. :D En halua laskea neitiä alas, ellei se halua tai haitaa minun tekemisiäni. Olkoon sylissä. Ja nauttikoon seurastani, kun on ollut koko päivän yksin.

Toimistolla on lokoisaa vierailla.

Ulkona on parasta!

Don't move human-pillow!

Junaa odotellessa.

Minervan mielestä kolme asiaa on ylitse muiden: ulkoilu, matkustaminen ja uudet paikat/ tuttavat.
Neiti on todella rohkea kaveri. Se kohtaa uudet asiat yleensä häntä kaarella ja ylpeästi astellen. Pelästyessään se maastoutuu vierelleni, mutta uteliaisuus aina voittaa pelon.

Ulkona oleminen on jännittävin kaikista jännittävin asia, mutta myös suosikki. Minerva vetää minut ulos ja minä Minervan sisään. Käymme silloin tällöin kävelemässä korttelia ympäri, haistelemassa uusia hajuja ja pelottelemassa koiria ulkoiluttajineen. Maaseudulla käydessämme vietämme mahdollisimman paljon aikaa ulkona. Minerva on sielä tyytyväisempi, kun ei ole asfalttia ja niitä kamalia äänekkäitä metallilaatikoita pyörillä. Saamme usein ihmetteleviä kommentteja osaksemme, kun neiti tepsuttelee valjaissaan häntä kaarella eteenpäin.

Junalla on lokoisaa matkustaa.

Minerva hämmästyttää myös ihmisiä ja koiria matkustaessamme. Matkustamme usein bussilla tai junalla.
Pitkillä bussimatkoilla neiti yleensä istuu sylissäni tai makoilee vieresellä penkillä olevan kantokopan päällä. Hänellä ei ole mitään intoa lähteä seikkailemaan muualle, kunhan osoitan alkuun selvästi, niiden kahden penkin olevan reviirimme ja vaihtoehtojen olevan syli, kopan päällä tai kopassa. Kopassa oleminen on vähiten Minervan mieleen, joten se viettääkin suurimman osan matkoistamme sen ulkopuolella.
Juna on ehdottomasti Minervan suosikki. Siellä voi seikkailla, saa ilmaisia rapsutuksia ja koirakavereita. Minerva majaileekin junalla mentäessä milloin missäkin, fleksin ulottuvuuden rajoissa. Useimmin se on vieressäni penkillä, ellei siinä istu kukaan muu. Se voi olla myös edessä olevalla penkillä, kopan päällä, jossain päin lattiaa tai jollain muulla penkillä nukkumassa tai kerjäämässä rapsutuksia. Minervaa ei koirat haittaa. Se on olevinaan niitä arvokkaampi, eikä

Rakas tupsukorva <3

ole huomaavinaankaan niitä. Jotkut tosin ovat tutustumisen arvoisia ja toisia voi yrittää löydä tassulla kuonolle.

Uudet paikat Minerva kohtaa aina suurella uteliaisuudella. Niitä on mukava tutkia ja jos pelottaa niin aina voi paeta oman ihmisen luo. Neiti rentoutuu hämmästyttävän nopeasti oudoissa paikoissa, tosin paniikki iskee, jos poistun itse näkyvistä.
Uudet eläimet ovat aina todella jänniä, mutta uudet ihmiset loistavia.  Niiltä saa huomiota. Ne leikkivät ja silittävät, mutta niiden on opittava toimimaan Minervan säännöillä. Ellei Minervan sääntöjä opi saa varmasti varoittavan puraisun sormeen.

Neiti on aina olevinaan pomo ja yrittää saada kaikki muut tanssimaan oman pillinsä mukaan. Onneksi vain yrittää... Tai siis taidan olla ainut, joka ei ole Minervan tassun alla. :D